| Sakuralaiset SM-kilpailuissa Rovaniemellä 24.-25.3. |
|
|
| Kirjoittanut Timo Myöhänen | |
| 27.03.2007 | |
|
Miesten ja naisten SM-kilpailut oteltiin Rovaniemellä 24.-25.3.2007. Sakuralaisittain parhaasta suorituksesta vastasivat Pasi Tuomela ja Otso Roine, jotka molemmat sijoittuivat 9. miesten runsasväkisessä alle 73 kilon painoluokassa. Pasi aloitti vahvasti voittamalla ensimmäisessä ottelussaan Ahvenanmaan Henrik Rundqvistin 10-0 sidonnalla. Toisessa ottelussa kaatui Kurikan kokenut Mika Nurmi kahdella yokon arvoisella suorituksella, tekniikoina seoi-nage ja vastaheitto. Kolmannella kierroksella vastaan asettui Tampereen Kari Kerve. Hyvässä vireessä otellut Kerve pääsi hallitsemaan ottelua vahvalla kahvaotteellaan ja sai lopulta Pasin käsilukkoon. Keräilyotteluissa Pasilla oli vastassa Turun Denis Zenikov, joka pääsi viemään Pasia väkivahvalla palomiehenpyörällä yokon arvoisesti ottelun puolivälissä. Ottelun loppuhetkillä Pasi haki tasoitusta riskillä, mutta joutui antautumaan kuristukseen. Otso selvitti ensimmäisen kierroksen "huililla", ja toisen kierroksen ottelussa oli vastassa Lappajärven Timo Autio. Otso hallitsi ottelua mielin määrin ja tekikin lopulta useita pistesuorituksia monipuolisilla tekniikoilla. Seuraavassa ottelussa vastassa oli Rauman Heikki Packalen. Packalen siirtyi heti ottelun alussa yokolla johtoon yllätettyään Otson jalkapyyhkäisyllä, mutta tämän jälkeen Otso sai uuden vaihteen päälle ja hallitsi ottelua. Heiton väistötilanteessa Otso kuitenkin tippui olkapäälleen sillä seurauksella, että vanha olkapäävamma uusiutui ja Otson otteleminen päättyi siihen. Otso ei kyennyt enää ottelemaan keräilyotteluita, joten sijoitukseksi jäi 9. tila. Matias Vainio (M-73), Riikka Vartiainen (N-57) ja Ari Kyllönen (M+100) jäivät tällä kertaa ilman otteluvoittoja. |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|





