www.mamboteam.com
Judoseura Sakura, Kuopio  
Etusivu arrow Uutiset arrow Sakuran nuoret viidensiä Oxelösundissa!
05.09.2010
 
 
Sakuran nuoret viidensiä Oxelösundissa! Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Timo Myöhänen   
05.04.2007

Sakuran nuoret kilpailijat Tommi Kekäläinen ja Antti Herranen antoivat hyviä välähdyksiä tulevaisuutta ajatellen sijoittumalla viidensiksi kovatasoisessa Oxelösundin Sörmlandstreffen-kilpailuissa. Jo 70-luvulta lähtien järjestetty kilpailu kerää vuosittain lähes 400 osallistujaa ympäri Pohjoismaita, ja tänäkin vuonna osallistujia oli 370.

Antti otteli sarjassa C-pojat -55 kiloa. Ensimmäisessä ottelussaan Antti kukisti Lybäckin puhtaasti 10-0 o-uchi-garilla. Toisessa ottelussa Ruotsin Oscarsson sai Antin pitävään sidontaan, mutta vastustaja eteni lopulta finaaliin asti ja näin Antti keräilyihin tavoittelemaan pronssia. Siellä Antti kukisti puhtaalla sumi-gaeshilla Kasunicin ja niin ikään ipponin arvoisella seoi-nagella Stigbergin. Näin Antti eteni pronssiotteluun, jossa vastassa ollut Chikaran kokenut Remo Villanello pääsi lukottamaan Antin. Ruotsissa oli tullut ilmeisesti vuodenvaihteessa uusi sääntö voimaan, jonka mukaan käsilukot ovat sallittuja myös C-junioreissa. Tämä sääntö valkeni valmentajallekin vasta tässä vaiheessa… Antille joka tapauksessa hienosti kolmella otteluvoitolla viides tila.

Tommi otteli sarjaa ylempänä, C-poikien alle 60 kiloisissa. Siellä Tommi voitti avausottelussa kähmy-ouhcilla Edwarssonin 10-0. Toisessa ottelussa Ruotsin Book pääsi viemään Tommia ipponin arvoisella nostolla, mutta koska Book selvisi semifinaaliin, pääsi Tommi vielä keräilyotteluihin. Siellä Ruotsin Nilsson kukistuikin nopealla heittoipponilla, mutta pronssiottelussa Chikaran Tuomas Halme vei voiton käsilukolla (kun ei oltu huomattu niitä erikseen harjoitella tätä kisaa varten…). Tommi myös hienosti viides.

Miesten alle 73 kilon sarjaan osallistunut Otso Roine teki ”SM-kisat” ja loukkaantui toisessa ottelussaan. Ensimmäisessä ottelussa Ruotsin Gustavsson tippui komeaan yoko-tomoe-nageen, mutta seuraavassa ottelussa Murenia vastaan olkapää vääntyi uudelleen ja Otso joutui jättämään kisat sikseen.

 
< Edellinen   Seuraava >
 
Top! Top!